HOL

Hämäläis-Osakunnan Laulajat on maamme vanhin akateeminen sekakuoro, jossa kunnianhimoinen musiikinteko yhdistyy sopusointuisesti monimuotoiseen hauskanpitoon.

Kuorossa on esiintymiskokoonpanosta riippuen kolmesta-neljäänkymmentä laulajaa, joista suurin osa on Helsingin yliopiston opiskelijoita. HOL harjoittelee tiistaisin klo 18−21 Hämäläis-Osakunnan talolla Kampissa. Otamme uusia laulajia yleensä lukukausien alkupuolella, mutta voit aina ottaa yhteyttä musiikilautakuntaamme hol-ml(at)helsinki.fi, jos laulaminen tasokkaassa ja mukavassa seurassa kiinnostaa. HOLlin moninaiset upeat saavutukset eivät tarkoita, että kaikki yksittäiset laulajat olisivat täydellisiä muusikoita. Rohkeasti mukaan vaan ja koelauluihin!

HOL esiintyy säännöllisesti Helsingissä ja Hämeessä. Omien konserttien ja pienyhtye-esiintymisten lisäksi kuoro laulaa usein osakunnan juhlissa ja muissa akateemisissa tilaisuuksissa. Keväällä 2014 HOLlin 85-vuotispäiviä juhlistettiin suurin konsertein ja juhlamenoin. Vuonna 2016 HOL toimi Metropolian produktiossa Puccinin Le Villi -oopperan kuorona ja esitti Sibelius Akatemia Ensemble -barokkiorkesterin kanssa Charpentierin joulumusiikkia.

Ulkomailla HOL vierailee usein. Euroopan nuorisokuoroliiton ainoana suomalaisjäsenenä HOL on osallistunut vuodesta 1979 alkaen kolmen vuoden välein järjestettäville kansainvälisille Europa Cantat -festivaaleille. Viimeksi HOL matkasi kesällä 2015 Europa Cantat -festivaaleille Unkarin Pécsiin, ja kesäkuussa 2017 koittaa konserttivierailu Pariisiin. Ulkomaanmatkat tarjoavat kuorolaisille ainutlaatuisia keikkakokemuksia ja ikimuistoisia yhteisiä elämyksiä.

HOL on osallistunut menestyksekkäästi myös kuorokatselmuksiin. Kesällä 2009 HOL ylsi Tampereen Sävelessä korkeimpaan mahdolliseen arvioon, kolmeen kultaleimaan, ja kesällä 2015 kuoro palkittiin kahdella kultaleimalla ja kuoron silloinen johtaja Iida Antola taitavan nuoren johtajan palkinnolla.

HOL on levyttänyt ahkerasti. Tuorein levy Alilo! Lauluja seimen äärellä, kuoron ensimmäinen omakustanne-cd, ilmestyi jouluna 2011 ja sisältää sekä HOLlin perinteistä joulumusiikkia että tuoreempia sävellyksiä. Syksyn 2010 julkaisu Ajan aallot − Sekakuoromusiikkia romantiikan ajan Helsingistä taas koostuu pääosin unohdetuista 1800-luvun lopun kuoromusiikin helmistä. 80-vuotisjuhlan alla keväällä 2009 julkaistu Lehdellä − Among the Leaves sai erinomaiset arvostelut, valittiin vuoden kuorolevyksi ja oli ehdolla Emma-palkinnon saajaksi.

HOL esiintyy myös pienempinä kokoonpanoina ja on tilattavissa erilaisiin tilaisuuksiin esiintymään − ota yhteyttä ja tiedustele perusohjelmistoamme, tai ehdota omia kappaleita tilaisuuden ohjelmaksi.

 

Johtaja Chloé Dufresne

Hämäläis-Osakunnan Laulajia syksystä 2015 johtanut Chloé Dufresne (s. 1991) opiskelee Sibelius-Akatemiassa orkesterinjohdon pitkässä maisteriohjelmassa.

Dufresnen musiikkiharrastus alkoi Opera et Orchestre National de Montpellierin lapsikuorossa, jossa hän esiintyi Armin Jordanin, Hervé Niquet’n, Alain Altinoglun, Emmanuel Krivinen, Lawrence Fosterin ja Enrique Mazzolan johtamissa produktioissa. Nämä vuodet sytyttivät Dufresnessa muusikonuralle johtaneen intohimon musiikkia ja esiintymistä kohtaan.

Dufresne opiskeli alttoviulun soittoa ja laulua, kunnes päätyi opiskelemaan orkesterinjohtoa Adrian McDonnellin johdolla. Vuotta myöhemmin hänet hyväksyttiin opiskelemaan orkesterinjohtoa Pariisiin (Ecole Normale de Musique de Paris Alfred Cortot), josta hän valmistui huippuarvosanoin Dominique Rouitsin luokalta vuonna 2015.

Dufresne on johtanut Suomessa Radion sinfoniaorkesteria, Bulgariassa Burgasin kansallisoopperaa, Ranskassa Massyn oopperan orkesteria ja Italiassa Festival dei Duchi d’Acquavivan orkesteria. Hän on toiminut pariisilaisorkesteri Musiques en Seinen taiteellisena johtajana ja Jean-Philippe Sarcosin assistenttina Académie de musique de Parisin kuorossa ja orkesterissa. Kesäkuussa 2016 Dufresne johti Helsingissä Mozartin Don Giovanni -oopperan.

Dufresne on kehittänyt taitojaan orkesterinjohtajana muun muassa Susanna Mälkin, Hannu Linnun, Roger Norringtonin, Mikko Franckin, John Storgårdsin, Johannes Gustavssonin, Jan Söderblomin, Eva Ollikaisen, Dejan Savicin, Johannes Schlaeflin ja David Zinmanin mestarikursseilla. Hän on myös suorittanut musiikinteorian ja -analyysin opintoja sekä musiikkitieteen kandidaatintutkinnon Pariisin yliopistossa.

Kuorolaiset

Hämäläis-Osakunnan Laulajat koostuu noin neljästäkymmenestä nuoresta aikuisesta. Kuorossa on edustettuna opiskelijoita laajasti eri aloilta ja oppilaitoksista – osaamista löytyy juristista arkkitehtiin, musiikkitieteilijästä sosiologiin ja psykologista kemistiin.

 

 

Kuorolaisille

HOLlin härintälomake

https://elomake.helsinki.fi/lomakkeet/73053/lomake.html

Levytykset

Tilaa levyjä suoraan kuorolta: hol.levy@gmail.com


Alilo! Lauluja seimen äärellä (2011)

alilo_thumbAlilo! Lauluja seimen äärellä on paitsi kokoelma perinteisiä ja jopa 900 vuotta vanhoja joululauluja, myös ensilevytys arvostettujen nykysäveltäjien, Alex Freemanin (s.1972) ja Matthew Whittallin (s.1975) HOLlia varten kirjoittamille kappaleille. Teokset lainaavat niin englantilaista joululauluperinnettä kuin sointipuhdasta renessanssilauluakin; ne soivat meditatiivisen rauhoittavissa harmonioissa ja levittävät riemukkaan soinnikasta joulun ilosanomaa.

HOLCD1

Saatavuus


Ajan aallot − sekakuoromusiikkia romantiikan ajan Helsingistä (2010)

ajan_aallot_thumbTälle levylle HOL on kaivanut musiikkikirjastojen takahuoneiden nuottikasoista kiinnostavaa, viehättävän romanttista – ja vähän hupaisaakin – suomalaisen kuoromusiikin varhaishistoriaa. Ajan aallot on Helsingin kaupunginmuseolle levytetty teos, joka sisältää pääosin unohtunutta varhaista suomalaista sekakuoromusiikkia Fredrik Paciuksen lauluista 1840-luvulta Oskar Merikannon kuoroteoksiin 1900-luvun alkuvuosilta. Levyllä soivat niin hempeä romantiikka kuin paatoksellinen isänmaallisuus.

Lue levyn taustasta lisää Sulasol-lehdessä julkaistusta artikkelista, jonka on kirjoittanut kuorolainen ja historiantutkija Jere Jäppinen.

HOLlin kooste arvioista (PDF)

HKMCD4

Saatavuus


Lehdellä − Among the Leaves (2009)

Vuoden kuorolevy 2009

lehdella_thumbLehdellä – Among the Leaves heijastelee sävellysten ja niiden pohjalla olevien tekstien kautta ihmisen ja luonnon suhdetta – suurta aihepiiriä, johon ei löydy yksinkertaisia selityksiä. HOLlin levy koostuu valtaosin tilausteoksista kuoron nimikkosäveltäjiltä.

Levyllä on suomalaistuneiden pohjoisamerikkalaissäveltäjien Alex Freemanin ja Matthew Whittallin, HOL:n kuoronjohtajanakin 1950-luvulla toimineen Jarmo Parviaisen sekä nuoren tamperelaisen Juho Miettisen musiikkia. Teoksissa on käytetty monipuolisesti luontoa käsitteleviä tekstejä muun muassa japanilaisen haikumestari Taneda Santōkan, meksikolaisen Octavio Pazin sekä oman lyyrikkomme Aaro Hellaakosken tuotannosta.

Levy oli vuoden 2009 Emma-ehdokkaana, ja Suomen kuoronjohtaja yhdistys palkitsi levyn vuoden 2009 kuorolevynä. Kuoronjohtajayhdistyksen raati kuvaa teosta:

“Äänitteestä välittyy eheä taiteellinen näkemys, joka kattaa kaikki osa-alueet teosvalinnoista ja tulkinnoista oivaltavaan esittelyesseeseen. Yleissävyltään lyyriset teokset on karakterisoitu taitavasti, mikä tuo kuuluville tarkkaan rajatun teeman sisäisen moninaisuuden. Kallion tulkinnoissa on harvinaista herkkyyttä ja hienostuneisuutta, ja HOL toteuttaa ne täsmällisesti, puhtaasti ja sisäistyneesti. Matthew Whittallin Shiki-teoksen korvat avaava taltiointi muistuttaa uuden kuoromusiikin soinnillisista ulottuvuuksista.”

Alban kooste arvioista

HOLlin kooste arvioista (PDF)

Alba NCD39

Saatavuus


 

Vanhemmat levytykset

Näitä vanhempia levyjä on saatavilla rajallisesti ja vain lp- tai c-kasettimuodossa. Jos olet kiinnostunut, kysy lisää!

gHOSts in HOLlywood (1990)

Hämäläis-Osakunnan Laulajat ja Juha Kuivanen Hämäläis-Osakunnan Soittajat

Holslp 101

Kärlek och död – pohjoismaista kuoromusiikkia (1988)

Hämäläis-Osakunnan Laulajat ja Juha Kuivanen

Kunniapunnus – Ylen vuoden 1989 paras harrastajakuoroäänite

Holp 107

Joululauluja (1985)

Hämäläis-Osakunnan Laulajat ja Klaus Hildén

Hollp 105

Iltojeni ilo (1981)

Hämäläis-Osakunnan Laulajat ja Martti Neuvonen

Holp 103

Hämäläis-Osakunnan Laulajat (1974)

Hämäläis-Osakunnan Laulajat ja Martti Neuvonen

Holp 101

Kuuntele

Otteita HOLlin konserteista

Kuula: Keinutan kaikua

Kuula: Karavaanikuoro (soolot Kaisa Takkula ja Martti Anttila)

Poulenc: Quem vidistis

Palmgren: Rauhanruhtinas

Trad.: Maria durch ein Dornwald ging

Britten: In the Bleak Mid-Winter (naiskuoro)