Virat
Virat ovat aakkosjärjestyksessä. Kerhojen puheenjohtajat on listattu erikseen listan loppuun.
Tämänhetkisten virkailijoiden yhteystiedot löytyvät täältä
Apuemäntä
katso “emännistö“
Apuisäntä
katso “isännistö“
Arkistonhoitaja
Arkistonhoitaja hoitaa osakunnan arkistoa ja pitää arkistoluetteloa osakunnan arkistoaineistosta. Hän myös valvoo, että osakunnan ja valiokuntien pöytäkirjat, kerhojen toimintakertomukset sekä muut osakunnan toimintaan liittyvät asiakirjat ja julkaisut jätetään arkistoon määräajoin. Arkistonhoitaja myös pitää arkistoa osakunnan jäsenten käytettävissä. Arkistonhoitaja päivystää kerran viikossa lukukausien aikana.
AV- ja ATK-vastaava
AV- ja ATK-vastaavan tehtävä on pitää osakunnan ääntä ja kuvaa tuottavat laitteet sekä tietokoneet toimintakunnossa. Kun jokin laite on rikki, hän joko huoltaa sen itse tai vie sen ammatti-ihmisen huollettavaksi.
Emännistö
Emäntä
Apuemäntä
Emäntä pitää huolen siitä, että bileissä on ruokaa myytävänä. Hän suunnittelee menun sitseille, laskee tarvittavat ruoka-aineet, käy tukussa ja valmistaa ruoan apuemäntien kanssa.
Emäntä on emännistön johtohahmo. Hän opastaa ja neuvoo apuemäntiä tehtävissään. Keittiömme Mämmilä on emännän valtakuntaa. Muutkin virkailijat saavat sitä toki käyttää, kunhan muistavat siivota jälkensä.
Emäntä edustaa kuraattorin kanssa vuosijuhlassa ja Pidoissa. Pidoissa emännän vastuulla on puheen pitäminen.
Apuemäntä on emännän pilkkova käsi, joka ylettyy joka puolelle. Hän on siis aina mukana kun sattuu ja tapahtuu! Apuemäntä leipoo, tiskaa, kuorii ja pilkkoo aivan kaikkea, käy tukussa sekä tarjoilee juhlissa ja myy ruokaa bileissä. Apuemännäksi kannattaa ryhtyä, koska se on loistava tapa päästä mukaan osakunnan toimintaan ja tutustua uusiin ihmisiin!
Apuemäntiä valitaan vuosittain useita.
Emäntä
katso “emännistö“
Galleristi
Galleristi huolehtii osakunnan taiteesta, esim. taulujen kunnosta, yhdessä taloudenhoitajan kanssa. Hän sijoittaa taidetta näkyville osakunnassa eli porailee reikiä seiniin huoneistomestarin kanssa. Galleristi myös auttaa mahdollisuuksien mukaan JVK:ta ennen bileitä taulujen poiskannossa sekä päivittää taideluetteloa.
Hallitus
Hallitus valvoo osakunnan ja valiokuntien toimintaa, tekee osakunnan toiminnan kannalta oleellisia päätöksiä ja kantaa vastuuta. Hallitus myös huolehtii perinteiden säilymisestä, muotoilee viralliset kannanotot sekä edustaa osakuntaa muiden osakuntien ja opiskelijajärjestöjen tilaisuuksissa.
Hallitukseen kuuluvat kuraattori puheenjohtajana sekä seitsemän osakunnan yleiskokouksen valitsemaa jäsentä. Hallituksen sihteerinä toimii osakunnan sihteeri. Toiminnanohjaajalla, sihteerillä ja taloudenhoitajalla on läsnäolo- ja puheoikeus hallituksen kokouksissa, mutta ei äänioikeutta. Hallituksen jäsenet eivät saa toimia samanaikaisesti muissa osakunnan viroissa. Hallitus kokoontuu vähintään kaksi kertaa kuukaudessa lukukausien aikana.
Hiihdonjohtaja
Hiihdonjohtaja kokoaa ilveshiihtotoimikunnan ja vastaa osakunnan perinteisen 150 kilometriä pitkän laturetken eli Ilveshiihdon järjestämisestä. Hiihdonjohtaja hoitaa toimikuntansa kanssa yhteydenotot kuntiin, huollon järjestämisen, reitin suunnittelemisen ja tietysti itse hiihdon läpiviemisen. Hiihdonjohtaja myös muotoilee Osakunnan kokoukselle ehdotuksen kunnille vietävästä Ilvesviestistä.
Historioitsija
Historioitsija vaalii ja tallentaa osakunnan historiaa arkistonhoitajan kanssa. Hän myös tuo historiatietämystä osakuntalaisille mm. näyttelyiden ja tietoiskujen muodossa.
Huoneistomestari
“Mä joka päivä töitä teen joka ainoa päivä osikselle meen. Sen kaiken teen mä siksi vain, jotta lehdet sä saisit lukee täällä stagellain...“
Huoneistomestarin tehtäviin lukeutuu mm. lehtien jako arkipäivisin, käsi- ja vessapaperien hankinta tukusta, lamppujen hankinta ja vaihtaminen, seinien porailu ja muut pienet remppaushommat osakuntatiloissa, valojen kasaaminen bändeille ennen bileitä, JVK:n auttaminen bileiden järjestämisessä sekä siivoamisessa.
Hälläpyörän päätoimittaja
Hälläpyörän päätoimittaja vastaa osakunnan lehden, Hälläpyörän, toimittamisesta. Hän tekee yhteistyötä tiedotusvaliokunnan ja Hälläpyörän toimitusneuvoston kanssa lehden sisällön suuntauksien määrittämiseksi.
Inspehtori
Inspehtori valvoo ja tukee osakunnan toimintaa sekä toimii yhdyssiteenä yliopiston ja osakunnan välillä. Osakunta valitsee inspehtorikseen Helsingin yliopiston professorin. Inspehtori johtaa puhetta osakunnan yleiskokouksissa ja on läsnä osakunnan virallisissa juhlissa ja muissa tärkeissä tilaisuuksissa. Inspehtori hoitaa virkaansa tyypillisesti useiden vuosien ajan.
Isännistö
Isäntä
Apuisäntä
Isännistö on joukko sankareita, joiden tärkeimpiin tehtäviin kuuluu janoisten osakuntalaisten nestetasapainosta huolehtiminen sekä yleisen järjestyksen ylläpito bileissä. Isäntien motot kuuluvat seuraavasti:
- Keittiössä on parhaat bileet.
- Juomakirstun vartijalla on monta ystävää.
- Hyvä tiimityö on kaiken Aa ja Oo.
- Raskas työ vaatii raskaat huvit.
Isännän apulaisia, apuisäntiä, valitaan vuosittain useita.
Isäntä
katso “isännistö“
Juhlamestari
Juhlamestari(t) järjestää Osakunnan suurimmat juhlat: Hämäläiset pidot ja vuosijuhlat. Hän suunnittelee ja lähettää kutsut, tekee budjetin, valitsee juhlapaikat ja menun, järjestää ohjelmat yms. Hän tiedottaa ja delegoi, mutta pitää langat käsissään ja täpärän tilanteen tullen juhlamestari muuttuu pidoissa kansallispuvun essuksi tai vuosijuhlissa puuttuvaksi airutnauhaksi...
Juhla- ja ohjelmavaliokunta
Juhla- ja ohjelmavaliokunnan puheenjohtaja
Ohjelmasihteeri
JVK:n tärkeimpänä tehtävänä on osakunnan bileiden järjestäminen. JVK päättää toiminnanohjaajan kanssa bileiden teemoista ja koristeluista. Ennen bileitä JVK:laisten tehtävänä on panna osakunta bilekuntoon, bileiden aikana päivystää ovella ja hoitaa narikkaa ja bileiden jälkeen siivota sotkut pois. Työnteko palkitaan syömisellä ja juomisella.
Toimintaa pyörittävät puheenjohtaja ja sihteeri innokkaiden osakuntalaisten avustuksella. Valiokuntaan kuuluvat myös emännistö, isännistö, mainosmestari ja juhlamestari.
Jäsensihteeri
Jäsensihteerin tehtävänä on osakunnan jäsenyyteen liittyvät asiat. Hän päivystää kerran viikossa, jolloin hän ottaa vastaan uusia jäseniä ja ylläpitää Hämäläis-Osakunnan sähköpostilistaa. Jäsensihteerin virka kuuluu koulutusvaliokuntaan, joten jäsensihteeri toimii myös koulutusvaliokunnassa mm. fuksien vastaanottoa, koulutustoimintaa ja ekskursioita suunnitellen ja toteuttaen.
Kesäpaikkavastaava
Kesäpaikkavastaava vastaa osakunnan kesäpaikan, Koivuniemen, järjestelyistä ja kesäisäntien opastamisesta toiminnan alkuun. Toimii myös Osakunnan yhteyshenkilönä Hämäläisten ylioppilassäätiöön Koivuniemeä koskevissa asioissa. Kesäpaikkavastaava osallistuu muihinkin toimiin, jotka liittyvät kesäpaikkaan myös kesäkauden ulkopuolella.
Koulutusvaliokunta
Koulutusvaliokunnan puheenjohtaja
Koulutussihteeri
Koulutusvaliokunnan päätehtävä on fuksien opastaminen mukaan osakuntatoimintaan. Pääosa työstä ajoittuu alkusyksylle. Koulutusvaliokunta organisoi fuksi-infojen, fuksipäivystysten ja tuutortoiminnan järjestämisen. KoVK toimittaa tietoa osakunnasta maakunnan lukioihin vierailemalla lukioissa pitämässä infotilaisuuksia ja lähettämällä opinto-ohjaajille materiaalia. KoVK huolehtii myös osakunnan näkyvyydestä yliopiston avajaiskarnevaaleilla ja uusien illoissa.
Fuksitoiminnan lisäksi valiokunta voi järjestää myös muuta koulutusta ja kursseja (itsepuolustuskurssi, etikettikurssit jne.)
Valiokuntaan kuuluu puheenjohtajan ja koulutussihteerin lisäksi jäsensihteeri, jonka kanssa edellämainitut virkailijat tekevät tiivistä yhteistyötä.
Kulttuurivaliokunta
Kulttuurivaliokunnan puheenjohtaja
Kulttuurisihteeri
Valiokunta vastaa osakunnan kulttuuritarjonnasta. Se järjestää excuja mm. taidenäyttelyihin, teatteriin, oopperaan, konsertteihin tai vaikkapa elokuviin. Osakuntalaiset saavat itse vaikuttaa toimintaan osallistumalla valiokunnan kokouksiin, joita järjestetään kerran kuussa ja joissa suunnitellaan tulevia tapahtumia. KVK sponsoroi tapahtumien lippujen hinnasta osan, joten kulttuurin harrastaminen opiskeluaikana voi olla myös halpaa!
KVK:n virkailijoilla on mahdollisuus keksiä mitä hauskimpia tempauksia oman innostuksensa mukaan. Valiokunnan tempauksista mainittakoon mm. tuliesitys ystävänpäivänä, Kykyjen ilta Hämäläisten viikolla ja excu eduskunnan täysistuntoon julkkiksia bongaamaan.
Kulttuurivaliokuntaan kuuluu myös osakunnan galleristi.
Kuraattori
Kuraattorin tehtävänä on valvoa, seurata, ohjata, kannustaa ja tukea osakunnan toimintaa ja virkailijoita. Kuraattori toimii hallituksen puheenjohtajana. Osakunnan edustaminen tärkeistä tilaisuuksista kissanristiäisiin on olennainen osa kuraattorin tehtävänkuvaa, samoin kuin oman osakunnan tapahtumiin, tempauksiin ja tilaisuuksiin osallistuminen. Kuraattorin päämääränä on myös viedä läpi kulloinkin ajan henkeen kuuluvia uudistuksia ja hankkeita.
Osakunta valitsee kuraattorikseen kahdeksi vuodeksi kerrallaan loppututkinnon suorittaneen entisen tai nykyisen jäsenensä, tai erityisistä syistä osakunnan toimintaan hyvin perehtyneen jäsenen, joka ei vielä ole suorittanut loppututkintoa.
Laulunjohtaja
Laulunjohtaja johtaa laulua sitseillä, vuosijuhlissa ja kaikissa muissa soveliaissa tilaisuuksissa. Laulunjohtaja huolehtii siitä, että laulukulttuuri elää ja kukoistaa osakunnassa sekä siitä, että ylioppilaat oppivat perinteiset juoma- ja ylioppilaslaulut sekä ns. heimolaulut.
Liikuntavaliokunta
Liikuntavaliokunnan puheenjohtaja
Urheilujohtaja
Liikuntavaliokunnan tehtävänä on organisoida osakunnan liikunnallista sekä “liikunnallista“ toimintaa. Hommaan kuuluu erilaisten urheilutapahtumien ideointi kuukausittaisissa kokouksissa, vakioliikuntavuorojen (esim. sähly-, tennis-, ja sulkapallovuorot) organisointi sekä villeimpienkin urheilullisten fantasioitten toteuttaminen! Kokouksessa voit vaikuttaa.
Lipunkantaja
Lipunkantaja edustaa osakuntaa ja kantaa lippua vuosijuhlassa, itsenäisyyspäivän kulkueessa, yliopiston promootiossa ja muissa virallisissa tilaisuuksissa sekä toimii airueena. Lipunkantajia valitaan useita.
Mainosmestari
Mainosmestari laatii bileiden mainokset ja vastaa yhdessä toiminnanohjaajan ja JVK:n kanssa bileiden mainonnasta. Mainosmestari laatii myös muita mainoksia tarpeen mukaan. Mainosmestarin täytyy osata käyttää taitto-ohjelmia tai olla valmis oppimaan tämä taito.
Ohjelmasihteeri
katso “juhla- ja ohjelmavaliokunta“
Saunamajuri
Saunamajuri huolehtii osakunnan ylimmässä kerroksessa, Hikiällä, sijaitsevista hulppeista saunatiloista! Tehtäviin kuuluu mm. saunan laittaminen päälle viikottain, pyyhkeiden pesu sekä pesu- ja hoitoaineiden hankinta pesuhuoneeseen ja pyykinpesua varten.
Sihteeri
Osakunnan sihteeri toimii yleiskokousten ja hallituksen kokousten sihteerinä. Sihteeri laatii edellä mainituista kokouksista pöytäkirjat ja laittaa ne ilmoitustaululle osakuntalaisten saataville. Sihteeri huolehtii yhdessä kuraattorin kanssa osakunnan kirjeenvaihdosta, kokouskutsuista sekä kokousten esityslistojen laatimisesta. Sihteeri tiedottaa yhteistyössä tiedotusvaliokunnan kanssa yleiskokouksissa ja hallituksen kokouksissa päätetyistä asioista osakuntalaisille. Joka toinen kevät sihteeri organisoi riemuylioppilasjuhlien järjestämisen Floran päivänä. Sihteeri on tavattavissa viikottain päivystysaikoina.
Taloudenhoitaja
Taloudenhoitaja hoitaa osakunnan kirjanpitoa, maksaa laskut, huolehtii budjettikurista ja laatii ehdotuksen osakunnan talousarvioksi. Taloudenhoitaja on tavattavissa osakunnan toimistolla viikottain päivystysaikoina. Taloudenhoitaja huolehtii osakunnan taiteesta yhdessä galleristin kanssa ja tiloista yhdessä huoneistomestarin kanssa. Virassa opitusta taloudenpitotaidoista on paljon hyötyä myös osakuntaelämän ulkopuolella!
Tiedotusvaliokunta
Tiedotusvaliokunnan puheenjohtaja
Tiedotussihteeri
Toimittaja
Tiedotusvaliokunnan puheenjohtaja vastaa Fuksihämäyksen tekemisestä, toimii TVK:n kokousten koollekutsujana sekä tiedotussisältöjen muotoilijana ja oikolukijana. Viran etuihin kuuluu muun muassa yhteistyö erilaisten ihmisten kanssa, sillä tiedotusvaliokunnassa toteuttavat luovuuttaan niin osakunnan toimittajat, taittajat kuin valokuvaajatkin. TVK:n puhiksena on helppo ujuttautua muihinkin osakunnan aktiviteetteihin mukaan!
Tiedotussihteeri lähettää valiokuntien ja kerhojen ilmoitukset Ylioppilaslehteen ja on siten aina ajan tasalla osiksen tapahtumista. Tiedotussihteerin työajat ovat joustavat: tarvitaan vain tietokone, netti, jonkin verran aikaa sekä kyky kirjoittaa itse tai muokata toisten tekstiä. Hommat siis hoituvat vaikka nettikahvilasta tai keskellä yötä. Tiedotussihteerin viran ehdoton etu on, että voi kävellä melkein mihin vain tiedottamisen verukkeella!
Toimittaja on siellä missä tapahtuu. Hänen terävältä kynältään ei ole piilossa kukaan! Toimittaja on ajan hermolla ja kertoo osakuntalaisille, mitä osakunnassa ja muussakin maailmassa tapahtuu. Hän herättää ajatuksia, keskustelua hymyä, pahennusta... Toimittaja haastattelee, tutkii, kommentoi ja ajattelee!
Toimittaja tutustuu ihmisiin jo virkansa puolesta (helppo tapa tehdä tuttavuutta osakuntalaisten kanssa). Hän vaikuttaa Hälläpyörän lehdentekoon ja nauttii kaiken lisäksi ilmaisesta sisäänpääsystä osakunnan tapahtumiin, kun kyseessä on jutun kirjoittaminen. Toimittajan vapaus on suuri eikä työ itsessään ole kovin sitova tai rankka. Sitä paitsi kirjoittaminen on palkitsevaa; yleensä ihmisiltä saa vain positiivista palautetta.
Toimittajia valitaan vuosittain useita.
Tiedotusvaliokuntaan kuuluvat puheenjohtajan, tiedotussihteerin ja toimittajien lisäksi myös Hälläpyörän päätoimittaja, webmaster, arkistonhoitaja, historioitsija ja valokuvaajat.
Toiminnanohjaaja
Toiminnanohjaaja vastaa toiminnan organisoinnista ja suunnittelusta. Hän tekee paljon yhteistyötä muiden virkailijoiden kanssa ja varmistaa, että puitteet virkailijoiden toiminnalle ovat kunnossa. Toimarin vastuulla ovat myös tilavaraukset, kulunvalvonta-avainjärjestelmä sekä ho-virkailijat-sähköpostilistan ylläpito. Toimari organisoi virkailijatapahtumien järjestämisen – vuonna 2007 näitä ovat mm. virkailijainvaihtokaronkka, tutustumiskierros muissa osakunnissa, virkailijapiknik, virkailijapuuro sekä muut tapaamiset. Kesäretken, bileiden, sitsien ja kuraattorinvaihtokaronkan järjestäminen yhteistyössä valiokuntien, emännistön ja isännistön kanssa kuuluvat myös toimarin toimenkuvaan. Toimari on se henkilö, jonka puoleen käännytään kun ei tiedetä kenen puoleen kääntyä.
Toiminnanohjaaja kerää materiaalin osakunnan vuosikertomukseen ja toimittaa sen.
Toimittaja
kts. ”tiedotusvaliokunta“
Ulkoasiainvaliokunta
Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja
Ulkoasiainsihteeri
Ulkoasiainvaliokunnan (UAV) päätehtävä on hoitaa suhteita Hämiksen ulkomaisiin ystävyysosakuntiin, jotka ovat:
- Korp! Sakala (Viro, Tarto)
- Korp! Filiae Patriae (Viro, Tarto)
- Uplands Nation (Ruotsi, Uppsala)
- Lunds Nation (Ruotsi, Lund)
- Korp! Neo-Lithuania (Liettua, Kaunas)
Käytännössä UAV:n toiminta keskittyy voimakkaasti kolmen Hämiksen isoimman juhlan ympärille - maaliskuussa Hämäläiset pidot, heinäkuussa kesäretki ja marraskuussa vuosijuhlat. Näihin pippaloihin kutsutaan edustajat kaikista ystävyysosakunnistamme. Valiokunta pitää huolta vieraista, pitää heille seuraa reissun ajan ja majoittaa heidät osakuntalaisten koteihin. Vastavuoroisesti ystävyysosakuntamme kutsuvat Hämiksen edustajia isoimpiin juhliinsa ja muihinkin tapahtumiin, ja UAV:n väellä onkin hyvät mahdollisuudet päästä reissaamaan. Näiden juhlahommien lisäksi järjestetään jatkuvasti muitakin tapahtumia, yhteistyötä ja (sähkö)postinvaihtoa ystävyysosakuntien välillä.
Ulkomaiset ystävämme ovat varsin mukavia ja heidän perinteensä ovat todella mielenkiintoisia. Varsinkin Baltian maissa meininki opiskelijajärjestöissä on ihan erilaista kuin Suomessa. Siispä tarjolla on erittäin mielenkiintoista kulttuurivaihtoa ja uusia ystäviä.
UAV:n toiminnasta vastaavat puheenjohtaja ja ulkoasiainsihteeri. He vastaavat yhdessä edellä luetelluista tehtävistä ja kutsuvat koolle valiokunnan kokoukset, joissa he toimivat virkanimikkeidensä mukaisesti puheenjohtajana ja pöytäkirjanpitäjänä.
Valokuvaaja
Valokuvaaja vastaa osakunnan toiminnan taltioimisesta valokuviksi. Hän ottaa kuvia mm. pidoissa, kesäretkellä ja vuosijuhlissa. Valokuvaaja vastaa myös virkailijakuvien ottamisesta vuoden alussa.
Webmaster
Nakittelee muita virkailijoita kirjoittamaan osakunnan www-sivujen sisältöä. Webmaster tarkkailee sivuja ja vastaa siitä, että sivut toimivat ja sisältävät käyttäjien tarvitsemaa tietoa osakunnasta. Webmaster kehittelee sivuille myös uusia mielenkiintoisia kokonaisuuksia, kuten esimerkiksi WAP-sivut tai valokuvagallerian.
Webmaster kuuluu tiedotusvaliokuntaan.
Yleisvaliokunta
Yleisvaliokunnan puheenjohtaja
Yleisvaliokunnan sihteeri
YVK organisoi valiokunnan kokoukset sekä osakunnan siivous-, korjaus- ja kesäpaikkatalkoot. Valiokunta vastaa osakuntatilojen ja kesäpaikan käyttökelpoisuudesta ja siisteydestä.
Valiokuntaan kuuluvat pj:n ja sihteerin lisäksi huoneistomestari, saunamajuri, kesäpaikkavastaava ja av-vastaava.
Ympäristövastaava
huolehtii osakunnan ympäristöasioista ja kouluttaa osakuntalaisia valveutuneiksi ympäristökysymysten suhteen niin osakunnalla kuin yksityiselämässäkin. Ympäristövastaava valvoo ja huolehtii, että osakunnan uutta ympäristöstrategiaa noudatetaan Hämäläisten talolla.
KERHOJEN PUHEENJOHTAJAT:
HNNRNNK:n (jumppakerhon) puheenjohtaja
vastaa osakunnalla järjestettävistä aerobic-tunneista. Puheenjohtaja voi toimia myös aerobic-ohjaajana.
Hämäläis-Osakunnan Laulajien (HOL) puheenjohtaja
johtaa maamme vanhimman akateemisen sekakuoron toimintaa. Vastaa harjoitusten, keikkojen sekä ohjelman suunnittelusta ja toteutuksesta yhdessä kuoronjohtajan ja kuoron hallituksen kanssa.
Hämäläis-Osakunnan Reserviläisten (HoRes) puheenjohtaja
kutsuu koolle kerhon kokoukset, johtaa niissä puhetta ja vastaa muutenkin kerhon toiminnasta. Puheenjohtaja myös vastaa yhdessä ratamestarin kanssa ampumaradan toiminnasta ja kunnosta.
Hämäläis-Osakunnan Soittajien (HOS Big Band) puheenjohtaja
HOS Big Band on yliopiston paras ja ainoa Big Band! Puheenjohtaja pyörittää toimintaa: järjestää keikat, tiedotuksen sekä yhteydet osakuntaan ja nakittaa ihmisiä erinäisiin hommiin.
Big Bandeja ei ole moniakaan – on siis etuoikeus toimia yhden sellaisen puikoissa (vaikka toki meillä on myös ammattitaitoiset kapellimestarit...). Big Bandissa saa elämäänsä swingiä, fuukia ja lattaria; soitetaanpa Big Bandissa jopa jazzia – se on coolia. Big Bandissa pääsee keikkailemaan mukaviin juhliin, ja kannattaa muistaa, että Hämis on ainoa osakunta, jonka alaisuudessa toimii Big Band!
Juristikerhon puheenjohtaja
järjestää kerhon hallituksen kanssa excuja, retkiä, kokouksia, saunailtoja, bileitä ja Juristikerhon vuosijuhlat, Kristot. Juristikerho yksi osakunnan suurimpia ja aktiivisimpia kerhoja. Kaikki osakuntalaiset alaan katsomatta ovat tervetulleita mukaan toimintaan!
Kokkikerhon (HK) puheenjohtaja
suunnittelee ja järjestää kerhon toimintaa yhdessä muiden kerholaisten kanssa. Kokkikerho toiminta koostuu pääasiassa yhteisistä kokkausilloista osakunnalla. Menun suunnittelu ja raaka-aineiden hankinta on puheenjohtajan vastuulla. Lisäksi puheenjohtaja johtaa puhetta kerhon kokouksissa.
Luontokerhon puheenjohtaja
vastaa kerhon toiminnan suunnittelusta. Lisäksi hän johtaa puhetta kerhon kokouksissa. Luontokerho järjestää erilaisia luontoaiheisia excursioita ja illanviettoja kerholaisten toiveiden mukaisesti.
Naisten sauna- ja uimaseuran (Nasu) puheenjohtaja
Nasu järjestää saunailtoja osakunnalla sekä erilaisia excursioita liittyen saunomiseen ja uimiseen. Nasun pj:n tehtävänä on järjestää näitä tapahtumia tai jakaa vastuu niiden järjestämisestä muille nasulaisille. Innokkaita onkin riittänyt ihan mukavasti. Nasun sihteeri on pj:n apuna ja vastaa mm. kirjanpidosta.
Nasun pj:n tehtävä on mukava, ei vaadi tavattomasti aikaa, antaa vapauden järjestää tapahtumia oman kiinnostuksen mukaan ja mahdollistaa mukavasti sisäänpääsyn osakunnan toimintaan. Saunaillat osakunnalla ovat rentouttavia, lisäksi Nasun vuosibudjetti sallii herkullisten iltapalojen tarjoamisen saunailloissa. Nasulla on myös käytössään ihon-, hiusten- ynnä muita kauneudenhoitotuotteita jos jonkinlaisia, ja Nasun pj pääsee vaikuttamaan niiden valintaan!
Näytelmäkerhon (HoNK) puheenjohtaja
Näytelmäkerhon pj patistaa ihmisiä tulemaan harjoituksiin, yrittää ostaa kerholaisille jotain purtavaa ja pitää heidät tyytyväisinä. Hän muokkaa käsikirjoitusta uudelleen ja uudelleen sekä hankkii tai askartelee näytelmään rekvisiittaa yhdessä kerholaisten kanssa. Puheenjohtajan tärkein tehtävä on kuitenkin kasata kerholaiset koolle.
Miksi virkaan kannattaa hakeutua? Alun hien ja tuskan jälkeen huomaa, että onpa tämä näytelmän teko hauskaa, varsinkin sitten kun se on esitetty. Lisäksi Näytelmäkerhoon kerääntyy hyviä tyyppejä ja yhdessä tekemisestä oppii aina.
Ompeluseuran (HOOS) puheenjohtaja
johtaa puhetta ompeluseurassa ja pitää kaksi kokousta vuodessa. Tehtäviin kuuluu myös toimintasuunnitelman ja toimintakertomuksen kasaaminen sekä tietenkin kerholaisten kanssa jutustelu.
Pop-Klubbenin puheenjohtaja
vastaa osakunnan bändikämpän hallinnoimisesta ja edistää pop- ja rock-musiikkiharrastusta osakunnassa. Sopii toiminnanohjaajan kanssa bändien keikat osakunnan bileisiin.
Snooker-kerhon (SnookerHO) puheenjohtaja
vastaa yleisesti kerhon toiminnasta, järjestää snooker-kilpailuja muiden kerholaisten avustuksella sekä johtaa puhetta kerhon kokouksissa.
Taidekerhon (Zäzäm) puheenjohtaja
Taidekerhon puhiksen tehtäviin kuuluu taidetarvikkeiden hankkiminen, toiminnasta tiedottaminen ja osakuntalaisten aktivoiminen taiteiluun. Taidekerhossa tehdään sitä mitä osakuntalaiset ehdottavat, kuten esim. kalvotöitä, maalauksia, huovutus-, savi- ja mosaiikkitöitä.
Tanssikerhon (HOT) puheenjohtaja
hoitaa kerhon asioita ja on vastuussa toiminnan sujumisesta. Tehtäviin kuuluu kurssijärjestelyt lukukausien alussa, ja extrakurssien sekä bileiden järkkäily. Apuna pj:llä ovat tanssikerhon hallituksen muut jäsenet, joten yksinäistä puuha ei ole. Parasta on, kun pääsee vaikuttamaan kerhon kurssitarjontaan ja hengailemaan osakunnalla.
Viiniseuran (Hävis) puheenjohtaja
järjestää Viiniseuran hallituksen kanssa viinipruuveja, excuja viinimessuille ja muihin alan tapahtumiin sekä muuta viiniin liittyvää ohjelmaa. Tuttavallisemmin viiniseuraa kutsutaan HäVis- nimellä.
Äijäkerhon puheenjohtaja
valmistelee Äijäkerhon kokoukset sekä tekee niihin esityslistan. Puheenjohtaja kantaa suurimman vastuun kerhon järjestämistä tapahtumista. Lisäksi hän nauttii statuksensa johdosta arvonantoa osakunnan äijien keskuudessa.
Viimeksi päivitetty (27.10.2009 23:30)

