Hämäläisten talo on hiljentynyt yliopiston lukukauden päättymisen myötä, mutta ei hätää kesää hämäläiseen tapaan vietetään tietysti osakunnan kesäpaikassa Koivuniemessä! Riihimäen Hausjärveltä löytyvä kesäpaikka on auki osakuntalaisille koko kesäkauden kesäkuusta elokuun loppuun, ja erityisesti viikonloppuisin on luvassa rutkasti ohjelmaa. Lisätietoja kesäviikonloppujen vietosta löydät kalenterista sekä sosiaalisesta mediasta. Kysymykset voi puolestaan suunnata Koivuniemen elämästä huolehtiville kesäisännille tai kesäpaikkavastaavalle.

Lisäksi kannattaa laittaa korvan taakse päivämäärä lauantai 15. heinäkuuta. Tuolloin toiminnanohjaajamme johdattaa osakuntalaiset Tampereen seudulle perinteisen, kanta-alueelle suuntaavan kesäretken merkeissä, ja luvassa on jälleen kulttuuria ja hauskanpitoa mahtavassa seurassa. Ilmoittautumisen alkamisesta tiedotetaan lähempänä ajankohtaa.

Kannattaa myös seurata Hämäläis-Osakunnan Facebook-sivua ja -ryhmää, sillä pienimuotoista toimintaa saattaa kesällä olla tarjolla myös pääkaupunkiseudulla.

Aurinkoista kesää kaikille osakuntalaisille!

  • Kirjaudu virkailija-alueelle