Unlimited Web HostingFree Joomla TemplatesDeposit Poker
- Haku :: Sivukartta :: Kirjaudu -
Etusivu -> Toiminta

Tapio Hatakka

 

Hei!

Olen pitkäaikainen Hämäläis-Osakunnan aktiivi, joka on nyt jo 2 vuotta ollut  edustajistossa varsinaisena jäsenenä. Opiskelen Kumpulassa matematiikkaa, mutta suoritan  myös elintarvike-ekonomian opintoja Viikissä. Asun myös Viikissä, joten molemmat kampukset ovat tulleet tutuiksi.

Hämiksellä olen toiminut mm. isäntänä, osakunnan sihteerinä, huoneistomestarina,
hallituksessa. Samoin työskentelen Hämäläisten ylioppilassäätiön palkkalistoilla
Hämäläis-Osakunnan kirjastolla kirjastoapulaisena. Säätiön puolella olen myös toiminut
valtuuskunnassa. Yhteisosakuntalaisissa järjestöissä olen toiminut HYYn Osakuntalainen
Unioni ry:n hallituksen jäsenenä ja tänä vuonna sen järjestön hallituksen puheenjohtajana.

558_ho_tapio

Syy miksi halusin lähteä uudelleen ehdolle varmasti johtuu siitä, että kahden vuoden
kokemus edustajistossa auttaa toimimaan ylioppilaskunnan parhaaksi. Edustajistokaudellani
olen muun muassa pääsyt osalliseksi seuraaviin luottamustoimiin ja tapahtumiin:
- Valmisteluvaliokunnan jäsen 2008 (varajäsen 2009)
- Kiinteistöjohtokunnan jäsen 2008
- HOAS:n valtuuskunnan varajäsen 2008-2009
- Ravintolatoimikunta 2009
- Osakuntien edustajistoryhmän varapuheenjohtaja 2009
- Opiskelijoiden liikuntaliiton liittokokous 2007 & 2008
- Suomen ylioppilaskuntien liiton liittokokous 2008

558 Tapio Hatakka

Matematiikka

"Parempi sika säkissä kuin broileri edustajistossa"


Kiinteistöjohtokunnasta ja ravintolatoimikunnasta voit lukea lisää
http://www.hyy.helsinki.fi/suomi/3/news/339/

Tavoitteena seuraavalle kaudelle olisi se, että edustajisto tekisi järkeviä säästöjä,
joiden vaikutukset olisi tarkkaan mietitty. Ei ole mitenkään varmaa, että säästötarpeet
olisivat niin suuria mitä muissa ryhmissä on tehty.

Haluan liikuntamaksujen korotuksen pysyvän kurissa. Kampusten palveluissa pitäisi saada
tasa-arvoisempaa kohtelua, eli Kumpulan ja Viikin kampusten palveluita ei saa unohtaa!
Viikissä olevien palveluiden tasoa ei saa heikentää ja niiden ylläpitämiseksi pitää tehdä
merkittävästi edunvalvontatyötä. Luentomonisteet sähköiseen muotoon joka tiedekunnassa.
Luentojen seuraaminen mahdolliseksi verkossa.

Tämän lisäksi ajan monia osakuntien ajamia teemoja joita voit lukea vaalilehdestä
(http://edari2009.com/Osakuntien%20vaalilehti%202009.pdf). Mielipiteitäni voit käydä
lukemassa vaalikonevastauksissani:
http://www.edustajistovaalit.fi/index.php?action=show&eid=30&cid=6568&opinions=

Äänestä aktiivista osakuntalaista, joka on nähnyt paljon omaa kuin yhteisosakuntalaista
toimintaa, kuten myös opiskelijapolitiikkaa!

 

Takaisin

Viimeksi päivitetty (31.10.2009 12:10)

 
IMG_7823.jpg